Menuetti oli 1700-luvun säätyläistanssiaisten ehkä keskeisin ohjelmanumero. Ranskan hovissa menuetti syrjäytti vuosisadan alussa vanhemman couranten juhlien aloitustanssina ja sen väitetään olleen Ludvig XV:n lempitanssi. Menuettirytmisiä tansseja oli muitakin, mutta varsinainen hovimenuetti eli menuet ordinaire tanssittiin aina samalla kaavalla. Se oli kuitenkin avoin improvisaatiolle, tiettyjen sääntöjen puitteissa. Näin tanssijat pääsivät esittelemään osaamistaan ja hyvää makuaan. Menuetin esitti yksi pari kerrallaan, muiden katsellessa. Tanssin muoto säilyi likipitäen samanlaisena koko vuosisadan ajan ja aina Napoleonin sotiin saakka, jolloin se lopullisesti katosi elävänä traditiona säätyläisjuhlista.
Tyypillisesti 1700-luvun tanssiaiset alkoivat sarjalla menuetteja. Kaikkein formaalein vaihtoehto oli tanssia pari kerrallaan läsnäolijoiden laskevassa arvojärjestyksessä. Usein yhden parin lopettaessa seuraava pari saattoi aloittaa välittömästi, muusikoiden soittaessa tauotta. Menuetin koreografia ei ollut sidottu yhteen musiikkikappaleeseen, vaan sitä tanssittiin mihin tahansa menuettirytmiseen musiikkiin. Eri aikoina ja eri alueilla niin kuviot kuin askeleetkin vaihtelivat muodin, opettajien ja tanssijoiden mukaan, mutta pääpiirteissään tanssi säilyi samankaltaisena.
Menuetti tanssitaan menuettiaskeleella. Menuetin rytmi on kolmijakoinen, mutta tanssijat tyypillisesti laskevat rytmin kuuteen (so. kaksi tahtia kolmejakoista musiikkia). Kuuden iskun aikana perusaskeleessa otetaan neljä yksittäistä askelta. Perusaskeleesta on useita eri tavoin rytmitettyjä versioita, esimerkiksi:
1 askel
2 tauko
3 askel
4 askel
5 askel
6 tauko
Ensimmäistä ja kolmatta iskua edeltää mouvement, aaltomainen alas-ylös-liike. Polvet koukistetaan kevyesti (plié) ja suoristetaan (relevé), mahdollisesti niin että kannat irtoavat maasta ja tanssija liikkuu päkiöiden varassa. Tanssiessa käytetään aukikiertoa niin, että tanssijan jalka on koko pituudeltaan kierretty ulospäin auki noin 45 astetta keskilinjasta. Varsinkin 1700-luvun alussa tanssimestarit ohjeistavat koristamaan menuettia vaihtamalla toisinaan askelia. Tämä trendi kuitenkin kuihtuu ajan myötä, ja vuosisadan lopulla suositaan enemmän kokonaan perusaskeleella tanssittua menuettia.
Aluksi tanssijat tervehtivät yleisöä ja sitten toisiaan; herra kumartaa ja daami niiaa. He etenevät käsi kädessä kohti yleisöä, eroavat ja kulkevat diagonaalissa kohti tanssitilan vastakkaisia nurkkia, herra lähelle yleisöä ja daami kauas. Tämän jälkeen tanssijat tekevät Z-kuvion, joka on menuetin keskeisin lattiakuvio. Siinä kumpikin tanssija kulkee ylhäältä katsottuna Z-kirjaimen (tai numero 2:n tai peilikuva-S-kirjaimen) muotoisen reitin tanssilattialla; tanssijat vaihtavat siis paikkaa keskenään nurkasta nurkkaan, kulkien matkalla mahdollisimman pitkän reitin. Tämä kuvio voidaan toistaa niin monta kertaa kuin tanssijat haluavat.
Z-kuvion jälkeen tanssijat etenevät lattian keskelle. Herra ojentaa daamille oikean käden, johon daami tarttuu omalla oikeallaan. He pyörivät ympäri ja vaihtavat vasemman käden otteeseen ja pyörivät jälleen ympäri. Tämän jälkeen he halutessaan voivat toistaa vielä Z-kuvion (kerran tai useammin), tulevat jälleen keskelle ja pyörivät kahden käden otteessa. Lopuksi tanssijat palaavat aloituspaikalleen, kauas yleisöstä, ja toistavat alun tervehdykset. Kuten askeltenkin suhteen oli mahdollista, saattoivat tanssijat poiketa joiltain osin tästä kaavasta.
The regular order of the Minuet continued.
Kellom Tomlinson: The Art of Dancing (1735)
Library of Congress Music Division
The minuet was perhaps the most central piece of the upper-class ballroom in the 18th century. At the French court the minuet replaced the courante as the opening dance and it is said to have been a particular favourite of Louis XV. There were several types of dances done to minuet music but the courtly minuet, or menuet ordinaire was always danced according to the same blueprint. The dance was, however, open to a certain amount of improvisation. In this way the dancers could display their skill and good taste. The minuet was always danced one couple at the time while others watched. The form stayed rather similar the whole century and up to the Napoleonic wars. Then it vanished as a living tradition from the genteel ballroom.
Typically an 18th century ball would begin with a series of minuets. The most formal and old fashioned option would have been dancing in order of precedence, from the highest ranking guests down to the less exalted. Often when one couple finished another would start up immediately while the musicians played nonstop. Choreographic structure was not tied to any certain music; any and all music in minuet time could be used. In different times and areas both the choreography and steps varied as fashion, teachers and dancers changed but the dance itself remained overall very similar.
The minuet is danced with a minuet step. The music is in triple time, but dancers typically count to six (ie. two bars of triple time music per one minuet step). During those six beats the dancer takes four individual steps. The basic step can be performed in a few rhythmic patterns, one example being: 1 step
2 pause
3 step
4 step
5 step
6 pause
The first and third beat are preceded by a mouvement, an undulating down-and-up movement. The knees are bent slightly (plié) and straightened (relevé), possibly lifting heels from the floor so that the dancer moves on the ball of their feet. Turnout is used so that the dancer's legs rotate outward, forming an approximately 45 degree angle from the centre line. Especially early 18th century dancing masters advice adding ornamental steps between the basic steps. This trend dies out as the century progresses and the late 18th century minuet is usually danced with the basic step throughout.
First the dancers courtesy the audience and each other; the gentleman bows and the lady curtsies. They advance hand in hand towards the audience, separate and move diagonally towards opposite corners of the dance floor, the gentleman near and the lady far from the audience. Then the dancers perform a Z figure, the central choreographic element of the minuet. From a bird's-eye view both trace a Z (or 2 or mirror S) pattern on the floor - they change places from one corner to the other, but using a very long route. The figure can be repeated as many times as the dancers choose.
After the Z figure the dancers move to the centre. The gentleman offers his right hand to the lady, which she takes with her right hand. They circle around, change to a left-hand hold and circle the other way. After this the dancers may repeat the Z figure (once or more), then advance again to the centre and circle in a two-hand hold. To finish, they retreat to where they started, further away from the audience, and repeat the courtesies. As with the steps, the choreographic structure can be altered to certain extent.
Paige Whitley-Bauguess & Thomas Baird
New York Baroque Dance Company
