Contredanse française, kotiljonki ja katrilli
Contredanse française eli ranskalainen kontratanssi on 1700-luvun lopulle ja 1800-luvun alulle tyypillinen seuratanssimuoto. Ranskalaiset kontratanssit ovat muodostelmaltaan tyypillisesti neljän parin neliöitä, ja Aleksanterin baalin tanssit kuuluvat tähän luokkaan. Kuvio muodostetaan siten että ensimmäinen pari asettuu lähimmäs muusikoita, selkä présenceen. Heistä katsottuna oikealla on toinen pari, vastapäätä kolmas ja heistä vasemmalle neljäs. Kuvio täytetään tässä järjestyksessä.Kotiljonki koostuu säkeistöjen ja kertosäkeen vuorottelusta. Säkeistöt ovat perinteiset ja pysyvät samoina tanssista toiseen. Kotiljongit erottaa toisistaan siis jokaisen tanssin oma kertosäe.
Kotiljongissa on tyypillisesti yhdeksän säkeistöä, toisinaan enemmänkin. Säkeistöt tehdään ensin myötäpäivään pyörien, sitten takaisin vastapäivään lähtöpaikalle. Standardisäkeistöt ovat kaikkien piiri, paripyörintä (oikeat ja vasemmat kädet), paripyörintä (molemmat kädet), daamien mylly (eli risti tai tähti), herrojen mylly (eli risti tai tähti), daamien piiri, herrojen piiri, paripyörintä (allemande-ote), ja uudelleen kaikkien piiri.
Säkeistöjen runsas määrä johtaa siihen että kotiljongin tanssiminen läpi voi viedä helposti yli kymmenen minuuttia. Aleksanterin baalissa kotiljongin kaikkia säkeistöjä ei tanssita.
Empirejan säätyläiskatrilli todennäköisesti kehittyi kotiljongista - periaatteessa katrilli on pelkkä kotiljongin kertosäe ilman säkeistöjä. Koska tällainen tanssi on taas sangen lyhyt empireajan katrillit tanssitaan usein monen tanssin sarjoina. Lisäksi katrillille on tyypillistä että neljästä parista kuvion tanssivat ensin kaksi paria toisten odottaessa, sitten jälkimmäiset kaksi toistavat saman kuvion. Tällaista rakennetta esiintyy myös 1800-luvun vaihteen kotiljongeissa, mutta useimmin kotiljongissa kaikki tanssivat koko ajan.
Lisäksi ranskalaisiin kontratansseihin kuuluu joukko rakenteeltaan ainutlaatuisia tai epäsäännöllisiä tansseja jotka eivät ole kotiljonkeja tai katrilleja. Aleksanterin baalissa tällainen on La Boulangère.
Natural Accidents in practicing Quadrille Dancing. George Cruickshank S.A. Copyright Victoria & Albert Museum, collections.vam.ac.uk |
Contredanse française, cotillion and quadrille
Contredanse française, the French contradance or French country dance, was a typical dance form at the late 18th century and early 19th century ballroom. The contradances are most often formed in sets of four couples in a square, and this the case in all contradances at Alexander's Ball. The set is formed from the top: the first couple stand closest the presence, facing across the dancing space. The second couple is on their right, third couple faces the first couple and fourth couple is on the left from the first couple. The set is formed in this order.
Cotillion consists of various changes or verses followed by a main figure or chorus. The changes are usually always the same in all cotillions, so the differences between one cotillion and another are in the main figure.
Cotillions tend to have nine changes, sometimes more. The changes rotate first clockwise, then back to place, counter-clockwise. The standard changes are the grand rond or great ring, partners swing (first right hands, then left), partners turn (both hands), ladies' moulinet (hands across), gentlemen's moulinet (hands across), ladies' ring, gentlemen's ring, allemande (partners turn in allemande-hold) and the great ring again.
The large number of changes leads to a dance that can easily last over ten minutes. At Alexander's Ball only a selection of the changes will be danced, not the entire dance.
The gentrified quadrille of the Empire era is very likely to have evolved from cotillion. Technically a quadrille is a cotillion without the changes. Because this leads to a very short dance quadrilles are usually danced in suites. Another typical feature is that the two head couples dance the figures while others wait, then the side couples repeat the figures while head couples wait. This structure is sometimes found in late 18th century cotillions, too, but usually in cotillions everybody dances all the time.
In addition, there are French country dances that either have a unique or irregular structure and cannot be easily distinguished as cotillion or quadrille. At Alexander's Ball La Boulangère falls into this category.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti